M2 blogi - tutustu ajankohtaisiin artikkeleihin | M2

Liikematkustus – näin lainsäädäntö ja eKuitit muuttavat arkea

Kirjoittanut Milla Kuusirinne | 23.10.2023 9:48

Pandemian ja ilmastonmuutoksen seurauksena yritysten muuttuvat matkustuspolitiikat sekä ihmisten uudet käyttäytymismallit ja matkustushalukkuus vaikuttavat liikematkustuksen uusiin toimintatapoihin. Maailman taas avautuessa useat yritykset ovat luoneet uusia hybridityön käytäntöjä, mikä on vaikuttanut liikematkustamisen lisääntymiseen. 

Liikematkustuksen elpyminen näkyy myös M2 kulu- ja matkalaskujärjestelmän datassa: vuonna 2023 matkalaskuja on tehty 26 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna, ja kuluveloituksissa määrä on kasvanut 32 prosenttia. 

– Kasvu alkoi vuoden 2022 alussa, ja tänä vuonna kulu- ja matkalaskujen osalta tullaan ylittämään edellinen huippuvuosi 2019, kertoo M2:n tuotepäällikkö Jani Vertanen.

Liikematkustuksen kasvaessa yritykset ovat nyt uuden haasteen edessä: ihmiset halutaan takaisin työpaikoille, samalla kun kiristyvät vastuullisuustavoitteet luovat painetta matkustamisen vähentämiselle. Miten yritykset voivat tehdä vastuullisempia päätöksiä matkustamisen ja kuluhallinnan suhteen? 

Uusi lainsäädäntö lisää yritysten vastuullisuusraportoinnin velvoitteita

Yritysten vastuullisuustavoitteet ja muuttuva lainsäädäntö lisäävät vaatimuksia myös tarkemmalle päästöjen raportoinnille. EU:n CSRD-direktiivi edellyttää vuoden 2024 alusta lähtien listattuja ja suuria yrityksiä raportoimaan entistä tarkemmin vastuullisuudestaan. CSRD:n vaikutukset ulottuvat kuitenkin myös pidemmälle, kun suuret yritykset alkavat vaatia myös alihankkijoiltaan kattavampaa vastuullisuusraportointia.

Monissa yrityksissä liikematkustuksesta aiheutuvat päästöt voivat kattaa merkittävän osan koko organisaation hiilijalanjäljestä. Tämän vuoksi kulu- ja matkalaskujen huomioiminen on tärkeää niille yrityksille, jotka pyrkivät toimimaan vastuullisesti.

Kun liikematkustuksen aiheuttamat päästöt tehdään yrityksessä läpinäkyviksi, myös päästöjä vähentäviä toimia on helpompi toteuttaa. Olemassa olevat ratkaisut helpottavat päästölaskennan aloittamista: esimerkiksi suomalaisen CarbonLink-palvelun avulla voidaan hiilijalanjälki laskea suoraan matka- ja kululaskudatasta.

M2:n data voidaan tuoda automaattisesti palveluun, joka analysoi ja kategorisoi organisaation hiilijalanjäljen ja visualisoi sen helposti raportoitavaan muotoon.

 

Sähköisiin kuitteihin siirtyminen säästäisi luontoa ja satoja miljoonia euroja

Sähköinen kuitti eli eKuitti on digitaalisessa muodossa oleva kuitti, jonka avulla kuittitiedot siirtyvät automaattisesti tilitapahtuman luo. Suomen kansallisena tavoitteena on, että vuoteen 2025 mennessä 80 % yritysten välisistä kuiteista olisi sähköisiä.

Työntekijälle eKuitti helpottaa kuittien käsittelyä ja matkalaskujen tekoa. Kuitti on aina tallessa, ja matkalaskuohjelma kohdistaa kuitin oikealle laskulle automaattisesti. Inhimilliset virheet ja manuaaliset työvaiheet vähenevät, mikä säästää sekä työntekijän että taloushallinnon aikaa. Myös ympäristön kannalta eKuitti on kestävä valinta, kun kuittipaperi jää tulostumatta.

Valtiokonttorin arvion mukaan eKuitteihin siirtyminen säästäisi yrityksiltä satoja miljoonia euroja, mutta yritykset ovat olleet hitaita ottamaan sähköiset kuitit käyttöön. 
Haasteena on, että palveluita ja tuotteita myyvät yritykset eivät näe eKuitin hyötyjä, kun taas ostajayrityksissä hyödyt konkretisoituvat automaation kautta ja ovat mitattavissa. Ostokäyttäytymisen muutokset luovat painetta eKuittien tarjoamiselle myös myyjien puolella. eKuitit tuovat hyötyjä lopulta kaikille osapuolille, Vertanen avaa.
M2-järjestelmä pystyy vastaanottamaan eKuitteja, mutta vasta murto-osa kuiteista siirtyy näin järjestelmään. Kasvu on kuitenkin ollut nopeaa: M2-järjestelmässä liikkuvien eKuittien määrä on tänä vuonna nelinkertaistunut viime vuoteen verrattuna.
– eKuittien ja erityisesti eMatkatililähetteiden kysyntä on ollut todella suurta. Organisaatiot selvästi ymmärtävät niiden tuoman hyödyn ja pystyvät pienellä vaivalla ja kustannuksella automatisoimaan omia kulu- ja matkalaskuprosessejaan.